Pieni elokuvakerho: Uhrilampaat

Pieni elokuvakerho: Uhrilampaat

Pieni elokuvakerho on Gildan uniikki palvelukokonaisuus, jonka keskiössä ovat elokuva-alan ammattilaisten kuratoimat vanhat laatuelokuvat. Liput näytöksiin ovat tavallista edullisempia, 10 euroa kappale, ja kustakin valitusta klassikkoelokuvasta järjestetään kolme näytöstä.

Huom! Tässä elokuvassa ei ole tekstityksiä.

Jonathan Demmen Uhrilampaat vuodelta 1991 on kiistaton merkkipaalu psykologisten trillerien genressä. Ilmestyttyään se voitti viisi Oscar-palkintoa, mukaan lukien Parhaan Elokuvan ja Parhaan Ohjauksen. Se on edelleen ainoa parhaan elokuvan Oscarin voittanut kauhuelokuva. Sekä katsojaluvut että kriitikoiden arviot kertovat, että ollaan uraauurtavan teoksen äärellä. Empire on rankannut Uhrilampaat sijalle 48 viidensadan tärkeimmän elokuvan listallaan. Myöhemmin on tehty myös jatko-osa Hannibal sekä esiosat Red Dragon ja Hannibal Rising.

Elokuvan lähtökohtana on Thomas Harrisin vuonna 1988 julkaistu romaani, joka esittelee ikonisen hahmon, tohtori Hannibal Lecterin. TriStar Pictures hankki pian teoksen oikeudet, ja Ted Tally muokkasi kirjasta käsikirjoituksen.

Jodie Foster oli välittömästi kiinnostunut pääroolista, mutta Jonathan Demme ei pitänyt häntä ensialkuun oikeana valintana ja lähestyi Michelle Pfeifferia ja Meg Ryania, jotka kuitenkin molemmat kieltäytyivät pitäen elokuvan teemoja liian häiritsevinä. Lecterin rooliin Demme kaavaili Sean Connerya, joka myös kieltäytyi. Nimiä kuten Pacino, De Niro ja Hoffman käytiin läpi, mutta loppujen lopuksi päädyttiin Anthony Hopkinsiin. Hopkins kertoo käyttäneensä Lecterin puhetyylin esikuvana 2001-elokuvan HAL 9000 -tietokonetta sekä kirjailija Truman Capoten ilmaisua.

Kuvaukset tapahtuivat marraskuun 1989 ja maaliskuun 1990 välillä pääasiassa Pittsburghissa. FBI antoi luvan kuvata kohtauksia omissa tiloissaan, mikä oli harvinaista. Jotkut FBI:n työntekijät jopa näyttelivät ekstroina.

Keskeisinä teemoina elokuvassa esiintyvät vallankäyttö ja ihmismielen pimeä puoli. Clarice Starlingin oma taistelu mielensä demoneja vastaan personifioituu Lecterin kiehtovassa hahmossa, joka on sekä uhka että liittolainen. Myös Starlingin sukupuolta ja ulkopuolisuutta painotetaan jatkuvasti, ja elokuvaa on useaan otteeseen tulkittu myös feministisen viestinsä kautta. Tosin se on saanut kritiikkiä väitetystä transmisogyniasta sekä LGBT-yhteisön näyttämisestä väkivallan ja perversion kautta. Demme ja Tally kuitenkin ilmaisivat selkeästi, ettei Buffalo Bill ollut transsukupuolinen, mutta toki elokuvissa on perinne esittää cross-dressing-hahmot varsin ongelmallisesti jo Psyko-elokuvasta lähtien.

Vuosien saatossa Starlingin merkitys naispuolisiin hahmoihin elokuvissa on ollut kuitenkin merkittävä. Seksistisessä ympäristössä navigoiva, monimutkainen hahmo oli uraauurtava pääosa aikanaan ja on osoittautunut elokuvahistoriallisesti merkittäväksi.

Harvasta elokuvasta, erityisesti kauhuelokuvasta, on saatu niin paljon viittauksia, parodioita ja meemejä osaksi kollektiivista populäärikulttuuria. Viihdeteollisuuden yhä jatkuva kiinnostus sarjamurhaajiin lienee myös tämän elokuvan perintöä, ja varmasti myös osaltaan kukoistavaan true crime -buumiin.

Vaikka elokuvaa on parodioitu iäisyyksiin, se on edelleen hyvin näytelty, loistavasti ohjattu ja syvästi häiritsevä katsomiskokemus. Shudderin kolumnisti Harmony Colangelo kiteyttää: “There is no film that leaves me feeling worse than Silence of the Lambs, and it is elevated because of how I have been treated as a result of it.”